Linnan Woudit on savonlinnalainen yhdistys, joka liikuttaa viikoittain yli 70 jääkiekon harrastajaa. Veteraanijääkiekkoseura perustettiin vuonna 1974 nimellä Pulmuset. Seuranimi Linnan Woudit otettiin käyttöön vuonna 1979, jolloin pelaamiseen tuli mukaan kilpailullisia tavoitteita. Seuran osallistuminen erilaisiin turnauksiin alkoi 1980-luvun taitteessa.
Alussa vanhimmat pelaajat olivat nelikymppisiä. Nykyisin seurassa on paljon yli 60-vuotiaita. Pelaajien ikähaitari vaihtelee välillä 33–71 vuotta. Jäävuoroja on 4–5 viikoittain, riippuen jään saatavuudesta. Pelaajia vuoroilla on keskimäärin 20–25.
Kun Olavinlinna valmistui uusine 1400-luvun loppupuolella moderneine vesiklosetteineen , sai Erik Akselinpoika Tott eräänä keväisenä iltana tottimukin ääressä (tästäkin ruotsalaiset ovat nipistäneet meiltä yhden kirjaimen) päähänsä ajatuksen, että satokaudella linnaan tuotavat luonnontuotteet tulisi säilyä paremmin linnankellarissa. Kyrönsalmen suvannoissa oli jäätä, jota piti saada jäähdyttämään eineksiä. Hän kutsui paikalle silloisen Linnan Woudin Akes Rinkisläisen ja antoi tälle mahtikäskyllään tehtäväksi jääkivien keräämisen kellariin.
– Kutsu kokoon töiden jälkeen kokeneempia jäällä liikkuneita miehiä ja laita heitä lohkomaan jääkiviä sekä kuljettamaan ne kellariin viilentämään varastoja.
– Varusta miehet mustilla kaavuilla ja Linnan Woudin vaakunalla, että erottuvat muista jäällä liikkujista kruunun edustajiksi sekä taistelukypärillä, etteivät loukkaannu vaativassa tehtävässään liukkaalla jäällä.
Tuosta ikimuistettavasta hetkestä alkoi todellinen Linnan Woutien varhainen historia.
Linnan Wouti Rinkiläinen kutsui luokseen uskotut, luotettavat ja kokeneet jäällä liikkujat Paavos Tirkkolaisen, Raimos Turkulaisen, Jupis Leirivaaralaisen, Harris Elialaisen, Hannu Kurkislaisen, Pekkas Sairaslaisen ja nuoren Ossi Oksalalaisen. Näille hän antoi ohjeet ja varusteet. He alkoivat iltaisin pilkkoa ja kasata jääkiviä keväisen liukkaalla päiväauringon kiillottamalla Saimaan jäällä . Ei aikaakaan, kun miehet keksivät liu’uttaa jääkiviä puisilla riu’uilla eli sestoilla. Huvikseen ja aikansa kuluksi he alkoivat liikuttaa jääkiviä toisilleen. Työ sujui leppoisammin jääpalasia toisilleen työnnellen. Jääkivet piti kuljettaa Linnan alaportin lävitse kellariin. Koska linna oli sotilaallinen, porttia vartioi muuan Jarmos Myllyksinen ja vuoroin oppipoika nuori Tuukkas Raskinen, jotka olivat tehtäviensä mukaan puettu taisteluhaarniskaan. Jääkiviä saatettiin porttia kohden ja portinvartijat jo tuolloin osoittivat oivia kiinniottotaitoja.Töiden jälkeen illalla jäällä ahertaneet linnan woutilaiset riisuivat kypäränsä ja kaapunsa Linnan alabastionissa ja nauttivat olvia virvoituksekseen. Joskus aikaa bastionissa vierähti enemmänkin aikaa laskettaessa, kuinka monta jääkiveä kukin sai Myllyksisien tai Raskiksen taakse ilman jääkiven pysäytystä. Kotona vaimoväki ei katsonut aina asiaa suopeasti. Jokunen iltameno tyssäsi aikaisempiin liian pitkiin pistelaskuihin.
Kylmälaitteiden ajan mukaan kehittyessä jääkivien kerääminen jäi , kunnes 1900 –luvulla perimätiedon säilyessä savonlinnalaisessa kulttuurissa Linnan Woudit käynnisti uudelleen kokeneempien jäällä liikkuvien miehien jääkivien kuljetusta. Jääkivi korvattiin kumisella jääkiekolla.
Näillä tuntemuksilla Wanhat-Ketterät, Imatralta toivottaa vireälle nelikymppiselle onnea ja toivoo Linnan Woutien historian edelleen ylläpitämistä vuosikymmenien ja vuosisatojen ajan.
Wanha-Ketterät
Juhani Salonen